Po-russki Metla  Sivukartta  Haku  Etusivulle 
 / Ajankohtaista / Uutiset


  Uutiset  


 
17.06.2010

Svedlovin alueen delegaatio tutustui itäsuomalaiseen metsäosaamiseen

Sverdlovin alueen delegaatio luonnonvaraministeri Krjushkovin johdolla teki kansainvälisen yhteistyön edistämismatkan Itä-Suomeen. Työ- ja elinkeinoministeriön kautta järjestyneeseen vierailuun osallistui metsähallinnon, teollisuuden ja tutkimuksen edustajia, jotka tutustuivat metsäalan koulutus- ja tutkimustoimintaan sekä metsäteollisuuden yritystoimintaan Joensuun seudulla. Vierailukohteisiin kuului puurakennukseen, metsäkonevalmistukseen ja sahaustoimintaan erikoistuneita suomalaisyrityksiä. Lisäksi ohjelmaan sisältyi seminaari, jossa kuultiin Kari Väätäisen katsaus puunkorjuun ja logistiikan peruspiirteistä Suomessa sekä Henrik Herajärven esitys puurakentamisen markkinanäkymistä. Seminaarin ja sitä seuranneen keskustelun puitteissa todettiin puurakentamisen imagossa, perinteissä ja kustannuksissa olevan maiden välillä huomattava ero. Venäjällä puuta pidetään suhteessa edullisempana rakennusmateriaalina kuin Suomessa, eikä ekologisuus itänaapurissamme ainakaan toistaiseksi ole kilpailuetu puusta rakennettujen tuotteiden myynnissä.



<< Takaisin
 


  Palaute   Tulosta sivu   Lähetä linkki    Idealmainos 5/2003 


 Sivusto toimii parhaiten Internet Explorer 5 tai Netscape 6 selaimilla ja uudemmilla selainversioilla.