Luoteis-Venäjän kuusikot kärsivät eniten ilmastonmuutoksesta

Petroskoissa esiteltiin ilmastonmuutoksen mahdollisia vaikutuksia Luoteis-Venäjän metsiin, esimerkkinä Arkangelin alue ja Karjalan tasavalta. Tutkimusprojektia toteuttavat Venäjän WWF, Itä-Suomen yliopisto ja Ruotsin metsähallitus. Tulokset perustuvat analyysiin, jossa mallinnettiin muutoksia 100 vuoden aikana yleisimmissä metsätyypeissä koskemattomilla metsäalueilla, talousmetsissä sekä nuorissa metsissä, joissa harjoitetaan intensiivistä metsätaloutta. Ennusteessa otettiin huomioon eri ilmastonmuutosskenaariot sekä metsänkäsittelyn strategiat.

Lämpötilan nousu 4,5–7,4 asteella ja kosteuden lisääntyminen 19-33 prosentilla vaikuttavat merkittävästi Luoteis-Venäjän metsien kasvuun, dynamiikkaan, tilaan ja tuottavuuteen.  Kuusi on puulajeista herkin muutoksille, joten se tulee kärsimään eniten. Mänty on kestävämpi, mutta siihenkin liittyy riskejä. Lehtipuut puolestaan hyötyvät muutoksesta.

Ilmastonmuutos johtaa lisääntyneisiin metsätuhoihin. Ennusteen mukaan tuhohyönteisten määrä moninkertaistuu ja lisääntyneet myrsky- ja lumituhot edesauttavat kaarnakuoriaisten leviämistä. Kuusi kärsii eniten myös tuholaisista. Muutoksiin olisi varauduttava jo nyt metsänkäytön ja -uudistamisen suunnittelussa, muun muassa puulajivalintojen tulisi kohdistua kestävämpiin lajeihin. Lisäksi Luoteis-Venäjän puunjalostusteollisuutta olisi suunnattava käyttämään enemmän lehtipuuta.

Koskemattomat metsäalueet, jotka ovat pääasiassa havumetsiä, menettävät kiinnostavuutensa teollisuuden luotettavana raaka-ainelähteenä pitkällä tähtäimellä. Monimuotoisina ja luonnontilaisina niillä on kuitenkin hyvä kestävyys ilmastonmuutosta vastaan. Sopeutumista voivat haitata nykyisin harjoitettava ekstensiivinen metsätalous ja koskemattomien metsäalueiden pirstaloituminen.

Venäjän alueiden metsäsuunnitelmiin on lisätty viimeaikaisten lakiuudistusten myötä osio metsätalouden sopeuttamisesta ilmastonmuutokseen. Suurimmalla osalla alueista osio sisältää kuitenkin pelkkiä yleisiä fraaseja, ja Venäjän WWF:n mielestä viranomaisten on nyt välttämätöntä siirtyä konkreettisten toimenpiteiden määrittelyyn.

Lähde: Venäjän WWF

 

Aikaisemmin aiheesta: 20.09.2018 Petroskoi 4.10. työpaja ilmastonmuutoksen vaikutuksista metsätalouteen Luoteis-Venäjällä