Venäjän vanerintuotannossa harvinainen notkahdus vuonna 2017

08.06.2018 Teollisuus

Venäjän vanerintuotanto on kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta viime vuonna tuotanto laski kaksi prosenttia. Suurimpana syynä tuotannon laskuun pidettiin raaka-ainepulaa, johon vaikutti viime kesän ja syksyn puunkorjuuta vaikeuttaneet sääolosuhteet. Myös vanerin vientimäärät ovat kasvussa jo kuudetta vuotta. Investointeja vanerituotantoon tehdään jatkuvasti.

Viime vuoden lopussa Venäjällä oli 4,4 miljoonaa kuutiometriä vanerin tuotantokapasiteettia, josta käytössä oli 85 prosenttia. Ilmoitetuista investointiaikeista vuoteen 2022 asti kertyy uutta kapasiteettia 1,4 miljoonaa kuutiometriä. Vuonna 2017 valmistettiin 3,7 miljoonaa kuutiometriä vaneria, josta 95 prosenttia oli koivuvaneria.

Venäjältä vietiin vaneria viime vuonna ulkomaille 2,5 miljoonaa kuutiometriä. Kymmenen suurimman vientimaan markkinat heikkenivät pääsääntöisesti, mutta Puola ja Suomi lisäsivät venäläisen vanerin ostoja, Puola 29 prosentilla Suomi 22 prosentilla. Hinnat olivat nousussa, mutta Aasian kasvava tuotanto aiheuttaa alempien laatuluokkien hinnoitteluun paineita.

Venäjällä toimii 65 vaneritehdasta, joista 22 suurinta tuottavat 82 prosenttia vanerin kokonaismäärästä. Tyypillisesti suuri tuotantolaitos tuottaa 100 000 – 250 000 m3 vaneria vuodessa. Noin 15 vaneritehdasta on kooltaan pieniä, tuotannoltaan alle 40 000 kuutiometriä vuodessa. Investointeja tehdään niin nykyisiin tuotantolaitoksiin kuin uusiinkin.

Viimeisen kahden vuoden aikana Venäjälle on rakennettu kaksi täysin uutta vaneritehdasta, joista toinen on Ustjalesin rakentama Sokolin kaupunkiin Vologdan alueella. Toinen uusi tehdas käynnistyi vuoden 2017 joulukuussa Murashan taajamassa Kirovin alueella. Seuraavien 3-4 vuoden kuluessa arvioidaan käynnistyvän vielä viidestä kuuteen uutta tehdasta. Venäläiset näkevät uusien investointien kannattavuutta parantavan samanaikaiset päätökset investoida pellettien tai muun puupolttoaineen tuotantoon, jolloin myös sivuvirrat voidaan hyödyntää tehokkaasti.  

Lisää investoinneista liitteessä.

Lähteet: Russian Timber Journal nro 04/2018

Lesonline.ru: artikkeli 1, artikkeli 2, artikkeli 3