Kiinalaisten sellutehdasinvestointi vastatuulessa Amazarskissa Siperiassa

Zabaikalskin alueella sijaitseva Amazarskin sellutehdashanke ”Poljarnaja” käynnistettiin vuonna 2005 kiinalaisen Heilongjiang Xingbang Investment Companyn perustamana. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tehtaan oli määrä käynnistyä jo vuonna 2008, mutta sen valmistuminen on siirtynyt useaan otteeseen ja myös rahoittajat sekä suunniteltu kapasiteetti ovat vaihdelleet. Viimeisimmän suunnitelman mukaan tehtaan kapasiteetti olisi 400 000 tonnia sellua. Suunnitelmaan sisältyvä sahalaitos on jo toiminnassa, mutta sellutehtaan rakennustyöt edistyvät hitaasti. Lisäksi hankkeen puitteissa on määrä rakentaa Amur-joen yli silta, joka toimisi rajanylityspaikkana Kiinaan.

Luontojärjestöt ovat vastustaneet hanketta ja kyseenalaistaneet sen teknis-taloudelliset perustelut, rahoitussuunnitelman ja erityisesti raaka-aineen riittävyyden. Järjestöt ovat huolissaan tehtaan ympäristövaikutuksista ja lisääntyvästä paineesta hakata alueen koskemattomia metsiä. Vuosi sitten luontojärjestöt lähettivät vetoomuksen kiinalaisille rahoittajille pyytäen keskeyttämään rahoituksen keräämisen kunnes riskit ja ympäristövaikutukset on arvioitu uudelleen ja liiketoimintasuunnitelma päivitetty.

Nyt luontojärjestöt tiedottavat, että kiinalainen ZJR-konserni on peruuttanut listautumisen, jolla oli määrä kerätä Amazarskin hankkeelle rahoitusta Shenzhenin pörssissä. Lisäksi hanke voi menettää sille myönnetyn metsäalan prioriteetti-investoinnin aseman, koska Venäjän metsätalousvirasto ei puolla hankkeen toteuttajan muutoshakemusta.

Lähteet: Environmental Paper Network, IA Regnum, Greenpeace Forestforum

Zabaikalskin alueen hallitus: uutinen 1, uutinen 2

Rivers without boundaries: uutinen 1, uutinen 2

 

 
Aikaisemmin aiheeseen liittyen: