Arkangelin sahat vahvistavat asemiaan

25.08.2017 Teollisuus

Titan Groupiin kuuluvan Lesozavod 25 -sahan uusi tuotantolinja vihittiin käyttöön elokuun alussa, ja täyteen tuotantovauhtiin on määrä päästä tämän vuoden loppuun mennessä. Yritykseen kuuluu kolme sahalaitosta, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti nousee avatun sahalinjan myötä yli 1,5 miljoonaan kuutiometriin tukkia vuodessa. Valmiin sahatavaran tuotantomäärä kasvaa 500 000 kuutiometriin.

Vuodesta 2015 alkaen Solombalan sahan jatkajana toiminut Pomor Timber aikoo valloittaa sahatavaran vientimarkkinat palauttamalla käyttöön kuuluisan Solombalan brändin. Yritys toteuttaa investointihanketta, jonka jälkeen sahauskapasiteetti kasvaa 1,5 miljoonaan kuutiometriin tukkia vuodessa. Uuden sahalaitoksen on määrä valmistua vuoden 2019 alussa. Sopimukset laitetoimittajien kanssa on tehty.

ULK-yritysryhmään kuuluva ”Ustjanski lesopromyšlennyi kompleks” rakentaa ensimmäistä pikkutukkisahaansa, joka otetaan tuotantoon tämän vuoden aikana. Sahan kahden linjan kapasiteetti on yhteensä 700 000 kuutiometriä tukkia vuodessa. Yrityksen aikaisempi sahauskapasiteetti on 500 000 kuutiometriä tukkia.

Investoinnit vahvistavat Arkangelin alueen perinteistä asemaa Venäjän sahakeskittymänä. Puunjalostusteollisuus kattaa 60 prosenttia Arkangelin alueen koko teollisuustuotannosta.

Lähteet: Titan Group, Pomor Timber, ULK

 

Aikaisemmin aiheesta:

10.01.2017 Solombalan sahan jatkaja Pomor Timber investoi

11.11.2016 Titan Group uusii sahalinjan Arkangelissa

08.04.2015 ULK laajentaa sahaa Arkangelin alueella