Miksi Venäjän biopolttoainemarkkinat eivät ole kilpailukykyiset?

16.09.2016 Bioenergia

Venäläinen Lesnaja Industrija -lehti (suom. Metsäteollisuus) arvioi syyskuun artikkelissaan maan kehittymätöntä bioenergiasektorin tilaa.

Nykytilanteessa lähes kaikki maassa tuotetut pelletit menevät vientiin ulkomaille. Viennin haasteena nähdään jatkossa se, miten venäläiset tuottajat pystyvät saamaan kansainvälisen sertifioinnin hyväksynnän vientituotteilleen. Tuotannon suuntautumisen vientiin katsotaan johtuvan bioenergian markkinoiden tuen puutteesta Venäjän sisällä. Tukea tulisi ohjata erityisesti biopolttoaineiden kuljetuksiin. Venäjällä pellettien käytön kausiluonteisuus rajoittaa alan investointeja. Perusedellytys olisi, että kullakin hallinnollisella alueella (federaation subjekti) olisi oma alueellinen bioenergian käyttöä edistävä toimintasuunnitelma. Sen sijaan öljy- ja kaasuteollisuutta tuetaan vahvasti. Ratkaisuksi kehittymättömään bioenergia-alan tilaan nähdään eri ministeriöiden välinen yhteistyö bioenergia-alan edellytysten lisäämiseksi. Puun ja puunjalostuksen sivuvirtojen käyttöä energiantuotannon raaka-aineena tulisi lisätä erityisellä eri ministeriöiden välisellä kehitysohjelmalla.

Venäjän hallitus on hyväksynyt jo vuonna 2012 erityisen ohjelman bioteknologia-alan kehittämiseksi vuoteen 2020 mennessä. Selvä konkreettinen toimenpide olisi laatia alueellisia toimintaohjelmia, jossa tuettaisiin biomassaan perustuvaa hajautettua energiantuotantoa. Lisäksi metsälainsäädäntöä pitäisi uudistaa siten, että hakkuista jäävän vähempiarvoisen puun energiakäyttö olisi mahdollista. Bioenergia-alan investointeja tulisi rahoittaa sekä federaation että alueellisista budjeteista.

Bioenergia-alan kehittämiseksi suunnitellaan nimettäväksi viisi eri hallinnollista pilottialuetta Venäjällä. Edistyksellisempiä aloitteita on tehty Arkangelin, Novgorodin ja Vologdan alueilla, Hanti-Mansiiskin autonomisessa piirikunnassa sekä Komin tasavallassa. Komin tasavaltaan laaditun ”tiekartan” mukaan pyritään 60 kunnallisen lämpölaitoksen energiantuotanto muuttamaan biomassapohjaiseksi. Erityisesti kaukaisimpien erillään sijaitsevien asutustaajamien energiantuotannon muuttaminen biopolttoainevetoiseksi on perusteltua. Komissa on suunnitelmia myös bioetanolin valmistukseen, jonka raaka-aineena käytettäisiin puunjalostuksen sivuvirtoja ja heikkolaatuista puuta. Tuoreimpia biopolttoainevalmistukseen liittyviä investointeja ovat pellettituotantolaitokset Irkutskin ja Kostroman alueilla sekä sivutuotevirtojen hyödyntämiseen liittyvät brikettituotantoinvestoinnit Vologdan alueella. Tjumenin alueella toimii jo toistakymmentä lämpölaitosta, jotka hyödyntävät puunjalostuksen sivuvirtoja ja heikkolaatuista puuta 60 000 kuutiometriä vuodessa. Karjalan tasavallassa FinTek yritys investoi kuluvana vuonna sahateollisuuteen ja pellettituotantoon. Kostamuksessa aloitetaan liimapuutuotanto ja Louhen piirissä Pääjärvellä sahatavaran tuotanto.    

Lähde: Lesnaja Industrija, syyskuu 2016, №9 (101)