Kiinalaisinvestoinnit Venäjän selluntuotantoon

21.04.2016 Teollisuus

Lesnaja industrija -lehden yhteenveto suunnitelluista ja toteutuneista investoinneista selluntuotantoon Venäjälle:

Amurskie zori -ryhmän Monolog-yhtiö suunnittelee käynnistävänsä vuonna 2019 Amurskissa Habarovskin aluepiirissä arvoltaan 1,1 miljardia dollaria maksavan, vuosituotannoltaan 500 000 tonnin liukosellutehtaan. Lupaprosessi on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2016 aikana. Tehtaan on määrä käyttää raaka-aineenaan pienpuuta ja hakkuutähteitä, joita Amurin alueella on tarjolla runsaasti. Lisäksi kaupungissa toimii jo suuri puunjalostusyritys, jonka sahausjätteet pystytään hyödyntämään sellutehtaassa.

Taloudellisen tutkimuslaitoksen DVO RAN asiantuntijan Natalia Antonovan mukaan Kaukoidässä ei ole kuluneen 15 vuoden aikana rakennettu yhtään uutta sellutehdasta ja Monologin suunnitelman toteutuminen on vielä epävarmaa, sillä sopimuksia rakennusalueesta ja puunhankinnasta ei ole solmittu. Kesällä 2015 tehdasta suunniteltiin toiselle paikkakunnalle, mutta vuoden 2016 alussa rakennuspaikka muuttui Amurskiin. Sellutehdashankkeita on Venäjällä vireillä useita, mm. Sveza, Promyšlennaja tselluloza, Sibirski les ja RosKitInvest -yhtiöillä. Havusellun kysynnän uskotaan pysyvän hyvänä.

Sibirski les suunnittelee Kostroman alueelle 900 000 tonnia vuodessa valkaistua ja viskoosisellua tuottavaa tehdasta. Pöyryn suunnittelema, 130 miljardia ruplaa (1,7 mrd. €*) maksava, tehdas on tarkoitus rakentaa vuonna 2019.

Sveza on jo kauemmin suunnitellut Sudaan erityistalousaluetta, jonne valtio rakentaisi infran ja yhtiö sellutehtaan. Ilman valtion osallistumista hanketta pidetään kannattamattomana. Vuoden 2014 lokakuussa Sveza ja Vologdan aluehallinto allekirjoittivat aiesopimuksen miljoona tonnia valkaistua sulfaattisellua tuottavan tehtaan rakentamisesta. Kaksi miljardia dollaria maksavan tehtaan rakennustyöt on tarkoitus aloittaa vuonna 2017.

RosKitInvest ja kiinalainen Xinjiang Group ilmoittivat suunnitelmastaan rakentaa sellutehdas Tomskin alueelle. Tehtaalle on jo varattu alue Belyi Jarin kylässä. 500 000 tonnia valkaisematonta sellua ja 500 000 kuutiometriä sahatavaraa vuodessa tuottavan tehtaan on arvioitu maksavan 70 miljardia ruplaa (0,9 mrd. €*) ja valmistuvan vuonna 2020.

Promyšlennaja tselluloza -yhtiö etsii kiinalaisia investoijia 200 000 tonnin viskoosisellutehtaaseen. Yhtiöllä on 2015 solmittu aiesopimus kiinalaisen China 22MCC  Group Corporation Ltd:n kanssa sellutehtaan rakentamisesta Permin alueelle. 500 miljoonaa dollaria maksavan tehtaan on suunniteltu käynnistyvän vuonna 2020. Paikan valintaan on vaikuttanut alueen alhainen raakapuun hinta ja hyvä muuhun tuotantoon kelpaamattoman lehtipuun saatavuus. Lisäksi sijainti Euroopan ja Aasian rajalla antaa hyvät logistiset mahdollisuudet toimittaa tuotantoa niin Venäjälle, Eurooppaan kuin Aasiaankin.

Viime vuosina uusia sellutehtaita on käynnistänyt vain Arkangelin sellu- ja paperitehdas sekä Ilim Group. Arkangelin sellu- ja paperitehdas aloitti 1000 tonnia vuorokaudessa puolisellua tuottavan tehtaan koekäytän kesäkuussa 2015. Investoinnin suuruus oli 2,7 miljardia ruplaa (36 milj. €*) ja se toteutettiin osana prioriteetti-investointihanketta. Raaka-aineena käytetään lehtipuuta, joka laskee kustannuksia merkittävästi.  Ilim Group käynnisti vuoden 2015 alussa valkaistua havusellua 720 000 tonnia vuodessa tuottavan, 800 miljoonaa dollaria maksaneen tehtaan. Vuonna 2015 yhtiö tuotti yhteensä lähes kaksi miljoonaa tonnia sellua. Koko Venäjän sellun tuotanto oli vuonna 2015 kahdeksan miljoonaa tonnia.

”Teoriassa ruplan devalvoituessa investointien pitäisi lisääntyä. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että Venäjällä investointiaktiivisuus vähenee”, toteaa Natalia Antonova. Tämä johtuu epävarmoista tuotto-odotuksista ja vajavaisesta investointisuojasta. Lisäksi on huomioitava, että selluteollisuuden investoinneissa tarvittavat koneet ovat tuontitavaraa, mikä puolestaan kohottaa ruplan devalvoituessa ruplamääräisiä investointikustannuksia.

Lähde: Lesnaja industrija No 4 (96)

* 1 €=75 RUB