Venäjän metsäteollisuuden tuotanto ja vienti vuonna 2015

16.02.2016 Teollisuus

Venäjän tilastokeskuksen (Rosstat) tuotantolukujen mukaan vuonna 2015 Venäjän puutuoteteollisuuden tuotanto pysyi lähes edellisvuoden tasolla, laskua oli alle puoli prosenttia. Sahauksessa tuotantomäärissä ei ollut muutosta, levyteollisuudessa tuotanto kasvoi kaksi prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Suurinta lasku oli edellisvuoden tapaan rakennuspuusepäntuotteille, niiden tuotanto väheni 14 prosenttia vuonna 2015. Puumassan tuotanto kasvoi neljä prosenttia ja kartongin tuotanto yhdeksän prosenttia. Paperin tuotanto laski kaksi prosenttia.

Sahatavaran, vanerin ja sellun vienti kasvoivat viime vuonna noin 10 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Raakapuun viennissä laskua oli seitsemän prosenttia ja sanomalehtipaperin vienti laski kuusi prosenttia.

Keskeisimpien metsäteollisuustuotteiden tuotanto ja vienti:

 

Lähteet: RosstatVenäjän tulli