Karjalan luonnonsuojelualueista

25.10.2011 Ympäristö
Useat venäläiset tiedotusvälineet uutisoivat pari viikkoa sitten Karjalan hallituksen suunnitelmista vähentää luonnonsuojelualueita. Esimerkiksi metsälehti Rossijskie lesnye vesti kirjoitti, että kuudestakymmenestä suunnitellusta luonnonsuojelualueesta aiotaan toteuttaa vain kaksikymmentä ja tulevien suojelualueiden pinta-alavaraus pienenee miljoonalla hehtaarilla. Karjalan luonnonkäytön ja ekologian ministeriö on julkaissut aiheesta tiedotteen, jossa todetaan mm. seuraavaa:
 
Tällä hetkellä Karjalassa on 142 luonnonsuojelualuetta, joiden pinta-ala on 0,8 miljoonaa hehtaaria eli 4,5 % tasavallan pinta-alasta. Ko. alueista seitsemän on federaatiotason suojelualueita, pinta-alaltaan yhteensä 0,4 miljoonaa hehtaaria. Aluetason luonnonsuojelualueita on yhteensä 135, joista yksi on luontopuisto, 30 rauhoitusaluetta ja 104 luonnonmuistomerkkejä. Tällä hetkellä tarkasteltavana on aluetason luonnonsuojelualueiden palveluvarustus sekä järkevä käyttö ja suojelu nykyaikaisten vaatimusten mukaisesti. Yhteistyötä tehdään niin kansalaisjärjestöjen, aluehallintojen edustajien kuin paikallisten asukkaidenkin kanssa. Aluetason luonnonsuojelualueiden hallintoa varten on perustettu oma yksikkönsä.
 
Vuonna 2007 vahvistettiin Karjalan tasavallan aluesuunnitelma, jossa on lueteltu mm. vuoteen 2025 mennessä perustettaviksi esitetyt luonnonsuojelualueet. Suurin osa näistä perustettavista alueista oli kansalaisjärjestöjen ehdottamia. Asiakirjassa oli kuitenkin määritelty suojelujärjestelmän suunnittelijaksi Venäjän tiedeakatemian Karjalan tutkimuskeskus. Suunniteltujen suojelualueiden listan koostamiseen ei osallistunut riittävästi Karjalan tutkimuskeskuksen asiantuntijoita, eikä listan voida katsoa edustavan keskuksen kantaa. Tämän vuoksi listaa ollaan nyt päivittämässä.
 
Luonnonsuojelualueiden listaa on käsitelty lukuisia kertoja Karjalan hallintoelimissä. Vuonna 2008 viranomaisten, Karjalan tutkimuskeskuksen ja luonnonsuojelujärjestö ”SPOKin” kokouksen perusteella ehdotettiin, että ensisijaisesti perustetaan ne luonnonsuojelualueet, joiden rajat ja luontoarvot on määritelty. Seuraavana vuorossa ovat ne alueet, joiden rajat on määritelty, mutta sisällöllinen kartoitus keskeneräinen. Vuonna 2009 ja 2010 SPOK koosti perusteet neljän alueellisen luonnonsuojelualueen muodostamiselle. Alueet otettiin ensisijaisten luetteloon ja ne suunnitellaan perustettavan vuoteen 2015 mennessä. Lisäksi toisen vaiheen listaan sisällytettiin Karjalan tutkimuskeskuksen ja Karjalan viranomaisten yhteinen ehdotus tiettyjen eläinten rauhoitusalueiden perustamisesta. Lopputuloksena oli suunniteltujen suojelualueiden lista, jossa on 23 aluetta pinta-alaltaan 550 000 hehtaaria.
 
Karjalan aluesuunnitelman vahvistamien jälkeen on perustettu kolme alueellista luonnonsuojelualuetta: rauhoitusalueet Voinitsa ja Syrovatka sekä luonnonmuistomerkki Vottovaara. Tällä hetkellä on meneillään työt kahden suojelualueen perustamiseksi.
 
Aluesuunnitelman päivityksen yhteydessä on myös analysoitu suojeluehdotusten toteuttamismahdollisuuksia. Joitain ehdotettuja suojelualueita on poistettu listalta sijainnin ja rajojen epätarkkuuksien vuoksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että alueiden metsät hakattaisiin. Lisäselvitykset näillä alueilla jatkuvat, eikä ole poissuljettu, että suunniteltujen suojelualueiden listaa täydennetään. Kaikki ehdotukset on tehtävä lain vaatimalla tavalla ja kaikkien asianosaisten yhteisellä sopimuksella.